Terveysalan kasvuyhtiö MoniDose sai taakseen kokeneen sijoittajaryhmän
Pirkanmaalainen terveysalan kasvuyritys MoniDose Oy on saanut tuekseen joukon rahoittajia. Sijoittajat Leena Niemistö, Jani Valtajärvi, Mika Piittisjärvi ja Risto Kalliainen uskovat vahvasti yrityksen kasvupotentiaaliin.

Pirkanmaalainen terveysalan kasvuyritys MoniDose Oy on saanut tuekseen joukon rahoittajia. Yhtiön taustajoukkoihin liittyneet sijoittajat Leena Niemistö, Jani Valtajärvi, Mika Piittisjärvi ja Risto Kalliainen uskovat vahvasti yrityksen kasvupotentiaaliin.
"MoniDose teki minuun vaikutuksen perustaja Alaa Salosen ja tiimin intohimoisella asenteella sekä vahvalla osaamisella. He kehittävät tuotettaan ennätysajassa, asiakkaita kuunnellen ja älykkäitä ratkaisuja hyödyntäen", kertoo Leena Niemistö, Kaikarhenni Ventures -yhtiöstä.
Yrityksen kehittämän lääkeannostelijan ja järjestelmän avulla voidaan tehostaa prosesseja, jolloin aikaa säästyy varsinaiseen hoitotyöhön. Tämä lisää samalla hoiva-alan työntekijöiden sekä asiakkaiden hyvinvointia.
"Uskomme, että teknologian avulla voidaan vähentää merkittävästi kustannuksia pienentämällä lääkehävikkiä ja parantamalla potilasturvallisuutta", kertoo MoniDosen toimitusjohtaja Alaa Salonen.
"Halusimme rakentaa ratkaisun, joka tuo turvaa ja helpotusta sekä potilaille että hoitajille. Tämä työ on meille enemmän kuin liiketoimintaa – se on meidän kutsumuksemme", Salonen jatkaa.
Yhtiö kehittää ratkaisua yhdessä hoitajien, asiakkaiden ja potilaiden kanssa. Tuote on suunniteltu kotihoidon, hoivakotien, hyvinvointialueiden palveluiden sekä apteekkien tueksi kattaen koko lääkitystä tarvitsevan väestön.
Yhteistyöllä kasvuun
"Paikallinen yhteistyö ja yrityksen sijainti luovat vahvan perustan MoniDosen kansainvälistymiselle," toteaa Salonen. "Myös Business Tampereen tuki erityisesti regulaatioon liittyvissä kysymyksissä on ollut tärkeää", jatkaa Salonen.
"Kyseessä on innostava kasvuyritys, ratkaisu voi tuoda merkittävää apua monille. Hienoa olla mukana tukemassa MoniDosen matkaa." toteaa Ilona Raitakari Business Tampereesta.
MoniDosen ratkaisu tiivistetysti
Älykäs lääkeannostelija – monikäyttö eri hoivaympäristöissä.
MoniDose-järjestelmä – automaatio ja älykkäät toiminnallisuudet, jotka vähentävät manuaalista työtä ja vapauttavat hoitajien aikaa hoitotyöhön.
Taloudellinen ja inhimillinen hyöty – lääkityshävikki Suomessa miljoonia euroja vuodessa, globaalisti useita satoja miljoonia, potilasturvallisuuden lisääntyminen
Alusta palvelee useita käyttäjäryhmiä – hoitajat, asiakkaat/potilaat, laitokset ja apteekit.
Saavutettava käyttöliittymä – vaihtoehdot muisti- ja dementiapotilaille, värisokeille ja kokeneille älylaitteiden käyttäjille.
MoniDose Oy
Perustettu: 2024 Yhtiön kotipaikka: Akaa, Pirkanmaa Toimiala: Terveysteknologia ja lääkitysturvallisuus Tuote (kehitteillä): Älykäs lääkeannostelija ja MoniDose-järjestelmä Pilotointi: Ensimmäiset testikäytöt Suomessa 2026 Markkinoille tulo: Q3/2026 CE-sertifiointi: arviolta Q3/2026 Kansainvälistyminen: Pohjoismaat → Lähi-itä, Iso-Britannia, Yhdysvallat